Lammi Kuorikivi otettu hyvin vastaan

Lammi Kuorikivi -valueristeharkko lanseerattiin ”harkkorakentamisen uutena innovaationa” viime syksyn FinnBuild-messuilla. Ammattilaiset ovat ottaneet sen hyvin vastaan. Heidän mukaansa Kuorikivi yksinkertaistaa ja nopeuttaa harkkorakentamista

Lue laajempi artikkeli Kivestä Muuraamalla -lehdestä

Tuomas Myllymäen Rakennuspalvelu Dynamo Oy on ensimmäisten joukossa ottanut Kuorikiven asuntotuotantoonsa. Viime vuonna valmistui Raumalla kuuden asunnon rivitalo, Poriin on valmistumassa kymmenen asunnon rivitalo ja yhdeksän asunnon rivitalo on juuri saanut rakennusluvan.

– Lammi Kuorikivi toimii juuri niin hyvin kuin alun perin ajateltiinkin. Harkko on rakennusmateriaalina kaikin puolin onnistunut, Tuomas Myllymäki toteaa.

Lammi Kuorikivi on suunnattu nimenomaan rakennusalan ammattilaisille.

– Ammattilaiset arvostavat nopeutta ja Kuorikiven kanssa se toteutuu. Työmaalla runkotyö on periaatteessa samanlaista kuin muillakin valuharkoilla, mutta Kuorikiven käytöstä on tullut työmailta todella hyvää palautetta. Kuorikiven etuna on esimerkiksi se, että harkko on helppo valaa yhden valuaukkopuolen ansiosta. Betonia valetaan vain yhteen uraan, jolloin sekä valu että vibraus sujuvat nopeammin, Tuomas Myllymäki kertoo.

– Valu tehdään sisäkuoreen, joten säänkestävää betonia ei tarvita. Ja koska ulkokuoren valuja ei ole, ei tule ulkopuolisia valuroiskeitakaan eli ei tarvitse niitä siivotakaan.

Työmaan kannalta suurin ajan säästö syntyy kuitenkin siitä, että Kuorikivi voidaan rapata heti valun jälkeen.

– Rappaamaan pääsee heti, kun ikkunat ja vesikatto ovat paikallaan. Näin ollen ei tarvitse odotella yhden lämmityskauden yli, kuten kivirakenteissa yleensä.

– Kuorikiven tehokkuus ja nopeus kilpailevat runkovaiheen toteuttamisen ajassa hyvin betonielementtien kanssa, Tuomas Myllymäki toteaa.

 

Lammi Kuorikivi -valueristeharkko on nopea latoa ja helppo valaa yhden valuaukkopuolen ansiosta. Rappaamaan päästään heti valun jälkeen. Ulkokuorena ja rappausalustana toimii 200×200 mm ruutuihin jaettu 25 mm paksu, mallisuojattu betonikuori.

– Ammattilaiset arvostavat nopeutta ja Kuorikiven kanssa se toteutuu, sanoo Rakennuspalvelu Dynamo Oy:n Tuomas Myllymäki, joka on ollut ensimmäisten joukossa käyttämässä Kuorikiveä.

Lisätietoja ja Rakennuspalvelu Dynamon kokemukset Lammi Kuorikivestä tästä linkistä