Ajankohtaista

Porvoon mitalla parasta

Strömborgska skolanin pian valmistuva yhtenäiskoulu on taatusti terve, näyttävä tiilirakennus ja innostava oppimisympäristö.

Tiiliarkkitehtuurin ystävän kannattaa ehdottomasti käydä seuraavalla Porvoon reissullaan katsastamassa julkisivut. Ne ovat aivan erityisen viehättävät.

Arkkitehti (SAFA) Tomi Perko on palastellut suuren, kaikkiaan 450 oppilaan yhtenäiskoulun helpommin lähestyttävämmiksi osasiksi. Suuret ikkunapinnat avaavat ja jaksottavat tiilijulkisivua. Mittakaavasta huolimatta tiilijulkisivu ei anna mielikuvaa muurista. Uusi koulu on lämmin ja luokseen kutsuva.

Varsinaiset julkisivutiilet miltei onnistuvat varastamaan pääosan näytelmässä. Aivan samanlaisia ei löydy mistään muualta. Julkisivuissa on Raikkonen Oy:n erikoislajiteltu Usva-tiili kooltaan 285 x 115 x 52. Tiiliin on kuitenkin tehty useamman tummuusasteen saavuttamiseksi eriasteisia polttoja. Näin väritys on elävä. Jotta myös muuraus olisi elävä, tiilet on muurattu ”väärinpäin” eli taustapatinamuurauksena.

Usva-tiilillä on muurattu myös osa koulurakennuksen väliseinistä.

Julkisivun tuli olla kaunis, kestävä, mutta myös kustannustehokas. Lisäksi sen tuli olla tiiltä.

Tiilellä on julkisivumateriaalina nimittäin sekä vanhan Strömborgska skolan yläkoulun oppilaille että henkilökunnalle aivan erityinen merkitys. Kun koulut joululoman jälkeen alkavat tammikuussa 2020, uuteen kouluun suuntaavat Näse ja Saxby skolan alakoulun sekä Strömborgska skolan yläkoulun oppilaat.

Vanha Strömborgska skolan on huonon sisäilman vaivaama, mutta hyvin kaunis punatiilikoulu.

– Tiiliverhoilu on linkki koulurakennusten välillä ja tuo jatkuvuutta, rehtori Carola Wiksten kertoo.

Carola Wiksten kertoo, että kaupungissa on saatu valitettavasti kärsiä koulujen sisäilmaongelmista oikein Porvoon mitalla. Strömborgska skolanin kohdalla haluttiinkin varmistaa, että näin ei missään tapauksessa tulisi käymään. Koulu on rakennettu Terve talo -periaatteita noudattaen, ja periaatteet on kirjattu myös rakentamisen urakkasopimuksiin.