Korjausrakentaminen

Julkisivun peruskorjaus levyrappaus- järjestelmällä

Korjausrakentamisen markkinoilla eletään tällä hetkellä 1970-luvulla rakennetun kerrostalokannan julkisivukorjausbuumia. Tuolloin päätyjulkisivuissa tiili oli tavallinen ratkaisu. Vihdissä As Oy Nummelan Mäntytie 5:ssä kahden kerrostalon vanhat tiilimuuratut päädyt purettiin ja korvattiin tuulettuvalla, tiililaatoista ja levyrappausjärjestelmästä koostuvalla rakenteella.

– Näin saimme toimivan, pitkäikäisen ja lämmöneristyskyvyltään huomattavasti paremman rakenteen lisäämättä kokonaispaksuutta lainkaan. Tässä kohteessa tiililaatat tehtiin vastaamaan ulkonäöltään vanhaa muurattua tiiltä, mikä tuo julkisivuun tyylikästä patinaa, kertoo tuotepäällikkö Keijo Nefflinglevyrappausjärjestelmän kohteeseen toimittaneesta Fescon Oy:stä.

Neffling pitää ratkaisevan tärkeänä seikkana juuri sitä, että ominaisuuksien parantaminen onnistui samanpaksuisella rakenteella, koska vanhan julkisivun ulkomittoja ei ole yleensä mahdollista muuttaa. Toinen keskeinen seikka on tuulettuvuus.

Tiililaattojen epätavallinen valmistustapa puolestaan juontaa talon asukkaiden ja pääsuunnittelijan toiveesta saada julkisivuun arvokasta vanhojen tiilten patinan tuntua. Tässä kohteessa myös pinnan ulkonäön merkitys korostui. Päädyissä hyvän ulkonäön kriteerit täyttyivät tiililaattapinnalla, pitkillä julkisivuilla tuuletetun levyrappausrakenteen uloimmaksi kerrokseksi tuli silikonihartsipinnoite.

As Oy Nummelan Mäntytie 5, Vihti

  • Kahden kerrostalon yhtiö, valmistunut 1973
  • Julkisivun peruskorjaus 2020
  • Päädyissä Fescopanel-levyrappausjärjestelmä tiililaattapintaisena ratkaisuna
  • Verkotuslaasti, saneerauslaasti VSL ja muurauslaasti M100/600
  • Urakoitsija: Exoteriko Oy