Ajankohtaista

Kestävä Kivitalo -palkinto kahden kauppa

Vuoden 2021 Kestävä Kivitalo -palkinto jaettiin poikkeuksellisesti kahdelle eri kohteelle. Sekä Tikkurilan kirkon rakentamisessa että Kurjenlinnan kiinteistökehityksessä ja peruskorjauksessa on esteettisesti ja rakenteelliset vaativat ratkaisut tehty tinkimättömällä ammattitaidolla, paikalla rakentamisen perinteitä kunnioittaen.

Kivirakenteinen Kurjenlinna kestää aikaa ja muutoksia

Turun keskustan kupeessa sijaitseva Kurjenlinnan sairaala-alue on rakennustaiteellisesti ja sosiaalihistoriallisesti arvokas kokonaisuus. Sairaalatoiminta loppui Kurjenlinnassa vuonna 2009. Turun kaupunki valitsi Kiinteistökartio Oy:n alueen kehittäjäksi.

Kurjenlinnan vanha rakennus peruskorjattiin perinteitä vaalien uuteen loistoonsa ja se muutettiin vuokra-asunnoiksi sekä toimistotiloiksi. Rakenteelliset muutokset sisätiloissa olivat vaativia, mutta tavoitteista ei ole tingitty missään vaiheessa.

Vanhan rakennuksen massiiviset kahden- ja kahden ja puolenkiven paksuiset umpitiiliulkoseinät olivat vielä yli sadan vuoden käytön jälkeen hyväkuntoiset ja saivat jäädä paikoilleen. Vain pinnassa olevat vanhat rappaukset uusittiin vanhoja perinteitä kunnioittaen kalkkisementtilaastein.

– Talo on alun perin tehty poltetusta tiilestä muuraamalla ja halusimme kunnioittaa tätä rakennustapaa edelleen. Kaikki korjausrakenteet ja väliseinät muurattiin poltetusta tiilestä, joka on myös kosteissa tiloissa loistava materiaali, Kiinteistökartion toimitusjohtaja Niko Lappalainen toteaa.

1950-luvulla tehty, betonirakenteinen yhdysosa purettiin ja sen tilalle rakennettiin vanhoihin rakennuksiin tyyliltään täydellisesti sopiva uudisosa.

Uudeksi ulkoseinärakenteeksi valikoitui poltetusta savesta valmistettu kennoharkko, jota hyödynnettiin myös kantavana rakenteena. Tällä saavutettiin vanhan seinän kaltainen yksiaineinen ulkoseinärakenne, jonka lämmöneristävyys on nykyvaatimusten mukainen.

Veistoksellinen Tikkurilan kirkko ihmisten keskellä

”Kirkko keskellä kylää” sopii täysin Tikkurilan uuteen kirkkoon. Se sijaitsee vanhan, puretun kirkon paikalla vastapäätä Vantaan kaupungintaloa ja lähellä rautatieasemaa.

– Rakennus sijoittuu osaksi tiivistä tiilikorttelia, mutta haasteeksi muodostui tasapaino näkyvyyden ja mittakaavan kanssa. Lopputulokseksi muotoutui veistoksellinen ratkaisu viistottuine kattoineen, joka antaa kirkolle vahvan läsnäolon Tikkurilan aukion laidalla, toteaa kirkon pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Anssi Lassila Arkkitehtitoimisto OOPEAA:sta.

Pitkäikäisyys ja kestävyys olivat keskeisiä tavoitteita kirkon suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Tavoitteena oli luoda rakennus, joka kestää 200 vuotta. Tiili on materiaalina pitkäikäinen ja kestävä, ja rakennusta voi ajan kuluessa myös korjata vaihtamalla tiiliä tarpeen mukaan. Niinpä tiili oli luonteva materiaalivalinta kestävyyden vuoksi ja myös siksi, että se luo jatkumon ympäröivän kaupunkirakenteen kanssa, Lassila toteaa.

Tikkurilan kirkon polveilevat erikokoiset ikkuna-aukotukset ja kauniisti kirjailtu julkisivumuuri tekevät julkisivusta ilmeikkään ja samalla kiinnostavan. Katon ulkoverhouksena käytetty keraaminen paanumainen kattotiili täydentää aitona luonnonmateriaalina kokonaisuutta.

– Rakennus muodostaa ilmeeltään yksiaineisen kokonaisuuden. Tiilen avulla oli mahdollista toteuttaa detaljiikaltaan rikas ja moni-ilmeinen julkisivu yhdestä materiaalista. Näin minimoitiin myös erilaiset rakenteelliset liittymäkohdat, mikä osaltaan edistää rakennuksen kestävyyttä, Lassila sanoo.

Kestävä Kivitalo -palkinto myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. Toiminnalle luotiin suuntaviivat vuonna 1994 Rudus Oy:n (silloinen Lohja Rudus) aloitteesta. Vuoden 2021 Kestävä Kivitalo -palkinnon saajat julkistettiin 3.11.2021.