Ajankohtaista

Uutta: Pumpattava Leca-sorabetoni

Vuosaaren lukiotyömaalla käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran uutta, pumpattavaa Leca-sorabetonointia. Vuosaaren lukio on Helsingin ensimmäinen elinkaarihankkeena toteutettu koulu.

– Leca-sorabetonia käytettiin käännettyjen kattojen kaatovaluihin, ontelolaattojen päällä. Leca-sorabetonilla ja sen päälle tulleella 40 mm:n betonilaatalla saatiin aikaiseksi hyvä ja kevyt rakenne vesieristeiden pohjaksi, kohteen vastaavana työnjohtajana työskennellyt Marko Korte YIT Suomi Oy:stä kertoo.

Vuosaaren lukio valmistui vuonna 2021. Työmaalla uutta Leca-sorabetonia asennettiin kolmeen otteeseen. Ensimmäisen kerran huhtikuun lopussa 380 m2:n valukentälle, toisen kerran toukokuun alussa 190 m2. Viimeinen valu 800 m2:n katolla tehtiin kesäkuun alussa. Urakasta vastasi uutuustuotteen kehittänyt Bekason Oy.

– Ryhdyimme kehittämään pumpattavaa Leca-sorabetonia itse asiassa jo pari vuotta sitten lähinnä lattiabetoniksi, yrittäjä Niko Grönthal kertoo.

Kevyt ja nopeasti kovettuva

Perinteiseen Leca-sorabetoniin verrattuna pumpattava versio on luonnollisesti kevyempi. – Sementtiä käytetään vain liimana, rakenne pysyy näin ilmavana, Grönthal kertoo.

Uutta Leca-sorabetonia voi pumpata kauas ja korkealle. – Sitä on todella helppo saada kerroksiin sisällä. Meillä on nyt letkulinjaa 120 metriä ja sitä pitkin tuote siirtyy hyvin.

– Pienen vesimäärän vuoksi valmis tuote kovettuu nopeasti, joten pinta kestää hyvin kävellä jo alle vuorokauden ikäisenä, Korte sanoo.

Korte sanoo, että uutuustuote sopi Vuosaaren lukio -kohteeseen hyvin.Kattopinnan monimuotoisuudesta huolimatta suunnitellut kaadot on pystytty toteuttamaan kevytsorabetonilla joustavasti ja helposti.

Materiaalit myös sekoitetaan kohteessa, jolloin määrä on aina oikea eikä hukkaa tule.

Monenlaisia käyttökohteita

Laatu- ja kehityspäällikkö Kari Rajala Leca Finland Oy:stä  uskoo, että pumpattavuus tuo Leca-sorabetonille uusia käyttökohteita.

– Vaikka perinteinen Leca-betoni on oivallinen tuote, sen siirtämiseen kohteeseen on yleensä tarvittu aina lisäkalustoa: hihnakuljetinta, nostojassikkaa tai -astiaa.

Koska Leca-soralla on jo sellaisenaan hyvät lämmöneristysominaisuudet, sen hyödyntämisellä voidaan korvata käyttökohteessa osittain muita suunniteltuja lämmöneristeitä.