Ajankohtaista

Kestävä Kivitalo -palkinto ”Ajurien talleille”

Tuskinpa mistään muusta asuintalosta kuin Ajurien Asunto Oy Punavuoresta löytyy noin sata vuotta vanhoja kavion jälkiä. Ne ovat muistona rakennuksen alkuperäisestä käytöstä. Vuonna 1906 korttelin sisäpihalle valmistunut, kolmikerroksinen tiilirakennus toimi kaupungin hevosajurien käytössä hevos- ja vaunutallina 1960-luvulle asti. Nyt rakennus on peruskorjattu pieteetillä. Historiaa tiukasti kunnioittaen vanhaan tiili- ja betonirunkoon tehtiin moderneja kaupunkiasuntoja.

Avarrus Arkkitehdit ovat vastanneet Ajurien tallin peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelusta.

– Rakennusta ei oltu korjattu ja muutettu käytännössä lainkaan koko sen olemassa olon aikana. Sen ainutlaatuisuus kävi kuitenkin ilmi heti ensikäynnillä. Toisessa kerroksessa sijaitsevan, kaksikerroksisen keskusaulan poikkeuksellinen tilallisuus näkyi ränsistyneisyyden alta, kertoo projektin pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Pauli Siponen.

Ajurien tallissa on nyt 18 asuntoa, joista 12 on kaksikerroksisia. Tilasuunnittelun reunaehdot johtivat siihen, että kaikki asunnot ovat erilaisia. Kaksikerroksiset asunnot ovat maantasokerroksen yläpuolella siten, että kietoutuvat arvokkaan aulan ympärille.

Paikalla rakentamisen perinteitä

Kestävä Kivitalo -palkinto myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. Ajurien tallin konvertio täyttää vaatimukset täydellisesti.

– Koko hankkeen voidaan sanoa olleen käsityötä, tiivistää toimitusjohtaja Hannu Taskinen kohteen pääurakoinnista vastanneesta Lakewood Oy:stä.

– Vaikka koko rakennus oli kurjassa kunnossa, niin vanha runko voitiin hyödyntää lähes kokonaan, hän toteaa.

Yksi suurimmista haasteista oli kylmän tilan muuttaminen lämpimäksi.

– Erityisesti tarkasteltiin rakenteiden liikkumista ja kosteuskäyttäytymistä. Onneksi massiivirakenteinen tiili tasaa kosteutta ja toimii loistavasti sekä kylmissä että lämpimissä rakenteissa, Siponen sanoo.

Elinkaari alkaa nollasta

Hannu Taskisen mukaan Ajurien talli on nyt paremmassa loistossa kuin koskaan.

– Rakennuksen elinkaari alkoi uudelleen nollasta. Tulevat sukupolvet saavat nauttia ainutlaatuisesta rakennuksesta, sen historiasta sekä tekijöitten käsityötaidosta, hän sanoo.

– Varsinkin massiivitiilirakennuksen elinkaarelle on vaikea ennustaa loppua. Sen voi tarvittaessa muuttaa seuraavaan käyttötarkoitukseen taas sadan vuoden päästä. Aina kannattaa korjata, jos vain suinkin on mahdollista, Siponen lisää.

Kestävä Kivitalo -palkintoraadin mukaan erityishuomion ansaitsee peruskorjauksessa aikaansaatu innovatiivinen ja persoonallinen lopputulos. Rakennus on hyvä esimerkki siitä, miten vanhoja rakennuksia tulisi kehittää ja peruskorjata niin, että niille saadaan kokonaan uusi ja nykypäivän vaatimukset täyttävä käyttötarkoitus rakennuksen historiallisen arkkitehtuurin siitä kärsimättä. Vanhasta ajurien tallista on peruskorjauksen myötä tullut tyylikäs historiallinen pienkerrostalo Punavuoren sydämeen.

Ajurien Asunto Oy Punavuori

– Punavuorenkatu 16, Helsinki
– Valmistunut alun perin 1906, suunnittelijana rakennusmestari K. Lappalainen
– Alunperin 52 hevosen talli, kolme kerrosta: ensimmäinen hevoskärryjä, toinen hevosia ja kolmas heiniä varten
– Käyttötarkoituksen muutos ja peruskorjaus asunnoiksi 2020–2022
– 18 asuntoa ja entisöity, kaksikerroksinen keskusaula
– Laajuus: noin 2 000 m2
– Rakennuttaja: Helsingin Top 41
– Arkkitehtisuunnittelu: Avarrusarkkitehdit/pääsuunnittelija Pauli Siponen ja arkkitehdit Noona Lappalainen sekä Robert Hanson sekä designer Atte Aaltonen
– Rakennesuunnittelu: Sitowise Oy/ rakennesuunnittelijat Veikko Paronen, Matti Mäkäräinen ja Sami Rautiainen
– Pääurakoitsija: Lakewood Oy
– Runkorakenne: tiili ja betoni, korjaustyön tiilet Wienerberger