Harkot

Asunto Oy:t Lohjan Lime ja Lohjan Merikukka

Rakennusliike Firmus Li&Me Oy on perustajaurakoinnut Lohjan keskustaan jo kolme asuinkerrostaloa, joiden runkorakenne on tehty Lammin Kuorikivi-harkoista.

Tuore hanke on kahden harkkokerrostalon kokonaisuus kauppakeskus Lohen naapuriin. Molemmat rakennukset ovat kuusikerroksisia. Ensimmäisenä valmistui 16 asunnon Asunto Oy Lohjan Merikukka marraskuussa 2022. Vuoden 2023 lokakuussa on määrä valmistua 18 asunnon Asunto Oy Lohjan Lime. – Olemme kyllä aikataulusta aika lailla edellä, yrittäjä Petri Lilja tuumaa.

Työmaan aikataulutus onkin onnistunut hyvin. – Kun ensimmäisen talon runko saatiin valmiiksi, tehtiin toinen heti perään ja molemmat rapattiin kerralla. Näin työ sujui hyvin samalla kalustolla ja porukalla. Ja toisaalta molempien talojen rungot olivat jo valmiita, kun aloimme tehdä ensimmäisen talon pysäköintikatosta ja pihatöitä.

Näyttävien rakennusten asunnot ovat isoja kaksioita ja kolmioita sekä molemmissa taloissa on avara kattohuoneisto. Asuntojen koot vaihtelevat 47 neliöstä 131 neliöön. Kaikissa on noin 20 neliön lasitettu parveke. Molemmissa taloissa on kaikkiaan noin 1 500 neliötä kerrosalaa.

– Isoimmat asunnot saatiin yhdistämällä kaksi pienempää. Sehän on harkkorakentamisessa mahdollista vielä rakennusvaiheessakin. Isot asunnot kiinnostivatkin nyt paljon, tosin kaikki asunnot myytiin nopeasti, Petri Lilja kuittaa markkinatilanteen. – Kaupunkilaiset kuuluvat kehuvan näitä Lohjan komeimmiksi kerrostaloiksi, sanoo Lilja tyytyväisenä.

Katso laajempi artikkeli alla:

Asunto Oy:t Lohjan Lime ja Lohjan Merikukka

Nummentaustantie 2, Lohja

– Yhteensä 34 asuntoa, 47–131 m2, pohjakerroksissa pari liiketilaa

– Kokonaisala 3 000 k-m2

– Kuusi kerrosta

– Runkorakenne: Lammi Kuorikivi® -valueristeharkko

– Perustajaurakoitsija: Firmus Li&Me Oy

– Arkkitehti- ja rakennesuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Matti Rahkila Oy

– Rakennusaika: aloitus 3/2021, toinen talo valmis 11/22 ja toinen 10/23