Ajankohtaista

Väri on olennainen osa julkisivua

– Julkisivujen suunnittelussa voitaisiin hyödyntää värejä paljon enemmän, sanoo värien näkemiseen ja vaikutukseen perehtynyt Vesa Räsänen. Hän työskentelee Saint-Gobain Finlandin suunnittelijapalvelussa.

– Moni arkkitehti sanoo, että viimeinen rakennukseen valittava asia on sen väri. Värisuunnittelu ja värien valinta ovat kuitenkin todella tärkeitä asioita koko rakennuksen kannalta. Toisaalta ne ovat myös edullinen keino vaikuttaa lopputulokseen, Vesa Räsänen painottaa.

– Jos rakennus on ihan pelkistetty peruskuutio, siitä saa väreillä erilaisen ja persoonallisen. Tällä voi olla merkitystä jopa rakennuksen arvoon.– Osa kauppakeskusten ja liiketilojen suunnittelijoista tietää tarkasti, mitkä värit lisäävät tietyn tilan myyntiä. Kaupallisessa rakentamisessa taistellaan nykyisin yhä enemmän huomiosta. Rakennuspaikka usein määrittää rakennuksen muodon, mutta rakennusmateriaalit, valaistus ja värit saavat rakennuksen erottumaan ja tuovat sille oman identiteetin.Vesa Räsäsen mukaan Weberin suunnittelupalvelu auttaa hyvinkin erilaisissa värin valintoihin liittyvissä asioissa.

– Laajimmillaan kyse voi olla siitä, että meille esitellään joku kohde ja kerrotaan, millainen tunnelma julkisivuun halutaan. Joskus taas arkkitehti on tilannut värinäytteet ja toteaa, että sävyn pitäisi olla elävämpi tai sumuisempi. Voi olla myös niin, että rakennuksen pääsävy on valittu ja meiltä pyydetään ehdotuksia siihen sopivista korostuksista. Teemme myös paljon yhteistyötä tiilivalmistajien kanssa, kun haetaan tiileen sopivia rappauksia ja laastiin värisävyjä.Räsänen korostaa, että värien käyttö on suuri mahdollisuus kaupunkisuunnittelussa ja rakennetussa ympäristössä.

  Tähän asiaan on viime vuosina ihan selvästi havahduttu. Hyviä esimerkkejä ovat Helsingin Jätkäsaari ja Pikku Huopalahti, jotka ovat yksitoikkoisten perusvärien sijaan hyvin värikylläisiä. Kyllä maailmaan muitakin värejä sopii, kuin iloisen betoninharmaa. Ehkä vielä joskus Suomeenkin virtaa turisteja katsomaan värikkäitä kaupunginosia Lontoon Notting Hill:n tapaan.

Lue alta laajempi artikkeli aiheesta Kivestä Muuraamalla lehdestä.