Ajankohtaista

Klingendahlin piippu ehostui yläilmoissa

Tampereen keskustan eteläpäässä sijaitseva, nykyään toimisto- ja asuinkäytössä palveleva Klingendahlin kiinteistö toimi 1950-luvulle asti tekstiilitehtaana. Tehdasrakennus suojeltiin asemakaavalla vuonna 1985. Siksi sen vuonna 1951 valmistunutta, 84,5 metriä korkeaa piippuakaan ei saanut purkaa kuin aivan välttämättömistä syistä. Tällaiseksi syyksi katsottiin paha rapautuminen 11,5 ylimmän metrin korkeudelta. 73 metristä alaspäin riitti tiilien saumojen tarkistaminen ja useimmissa tapauksissa uusiminen.

Purettujen tiilien tilalle hankittiin kolmea erisävyistä tiiltä, jotta uusittu osa erottuisi mahdollisimman vähän vanhasta säilytetystä osasta. Tiilet hankittiin Wienerberger Suomen välityksellä Saksasta.

– Tiiliä tilattiin varmuuden vuoksi reilusti, koska toimitusajat olivat pitkät. Muutama sata tiiltä jäi ylikin, mutta niille voi tulla käyttöä, sillä Tampereella on vastaavan tyyppisiä projekteja tarjottavana jatkossakin, kohteen pääurakoitsijana toimineen Rappaustekniikka Laurell Oy:n vastaava työnjohtaja Jarno Viitanen kertoo.

Tiilet ja laasti ”sävy sävyyn”

Ennen piipun korjaamista ja osittaista purkamista oli luonnollisesti tehty tarpeelliset kuntotutkimukset ja niihin nojautuvat suunnitelmat. Oli tärkeää saada aikaan uusi muurattu rakenne, joka muistuttaa purettua yläosaa sävyiltäänkin mahdollisimman hyvin. Tähän tarvittiin valmistajalta kolmea erilaista tiiltä.

Myös laastin valinnassa oli haettava sopivaa sävytystä. Fescon oli tässäkin hankkeessa alusta asti mukana laastin ja sen sävyjen valinnassa. Fescon on kotimainen laasti-, hiekka- ja pinnoitetuotteiden kehittäjä ja valmistaja. Yhtiö on tehnyt alalla merkittävää kehittämistyötä jo 40 vuoden ajan.

– Perustuotteeksi valittiin ankariin olosuhteisiin kehitetty ja Suomessa valmistettu, viistosaderasitusta hyvin kestävä Fescon M100/600  -tiivislaasti, johon haimme tavallisuudesta poikkeavan, kohteen alkuperäisen sävytyksen kaltaisen ratkaisun, kertoo Fesconin tuotepäällikkö Eetu Jäntti.

Klingendahlin piipun laastiksi valikoitui vakioväristä poikkeava ruskeanharmaa tiivislaasti sen jälkeen, kun ensin oli tehty mallit kolmesta vakioväristä. Valittua, Fesconin laboratoriossa säädettyä sävyä käytettiin sekä purettua yläosaa korvaavan rakenteen muurauksissa että säilytetyllä alimmalla 70 metrin piippuosalla. Kaikkiaan laastimenekki oli peräti 54 tonnia. Noin 60 prosenttia vanhoista saumoista piti uusia, yhteensä noin kymmenen kilometriä.

Lue laajempi artikkeli Kivestä Muuraamalla -lehdestä alta!