Ajankohtaista

Sompasaaressa julkisivut ovat tiilestä

Vuonna 2023 Helsinkiin valmistunutPäiväkoti Sompasaaren rakennus on tarjolla kuin kolmikerroksinen leivos jättimäisten kerroskakkujen välissä.

Peab Oy Toimitilarakentamisen urakoiman rakennuksen suunnitteli Verstas Arkkitehdit Oy.

Rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastannut Väinö Nikkilä kertoo, että rakennuksesta tuli kolmikerroksinen, sillä tontti oli hyvin pieni.

Sompasaaressa kortteleiden julkisivumateriaaliksi on määrätty tiili, joten kaikki ympäröivät asuinrakennukset ovat tiilijulkisivuisia. Määräys ei kuitenkaan koskenut päiväkotirakennusta. Nikkilän mukaan tuntui kuitenkin hyvin luontevalta tehdä myös päiväkodin julkisivu Sompasaaren kaikkien muiden talojen tapaan tiilestä. 

– Kestävä ja helppohoitoinen tiilijulkisivu onkin erityisesti merellisessä ympäristössä järkevä ratkaisu, projektiarkkitehti Anna Puisto sanoo.

Julkisivumateriaalina se on siten pitkällä aikavälillä edullinen.

Tiili sopii moneen kontekstiin  

– Luonnollisena ja lämminhenkisenä materiaalina tiili sopii luontevasti moneen erilaiseen kontekstiin. Paikalla muuratussa julkisivussa näkyy käsityön jälki ja eri luonteisten julkisivupintojen sekä hienojen yksityiskohtien, kuten Sompasaaren päiväkodin julkisivujen taideteokset, toteuttaminen osaksi rakennuksen julkisivuja on mahdollista, Nikkilä vahvistaa.

– Tiilellä pystyy tekemään monenlaisia aiheita. Hintavaikutus ei välttämättä ole suuri, vaikka tehtäisiin koristeellisempaa ladontaa tai käytettäisiin eri sävyjä, Puisto huomauttaa.

Lue laajempi artikkeli Kivestä Muuraamalla -lehdestä alta!