Ajankohtaista

Kaisatalo äänestettiin kauneimmaksi rakennukseksi Yle Uutisten kilpailussa

Liki 6000 ihmistä arvioi viidentoista viime vuoden aikana valmistuneen rakennuksen kauneutta Yle Uutisten äänestyksessä. Äänestyksen kärkikaksikkoa yhdistävät ympäristön muodoista kumpuavat kaarevat linjat. Sekä tilaajat että arkkitehdit haluavat lisää arkkitehtikilpailuja erinomaisen lopputuloksen takaamiseksi vaativissa kohteissa.

Ei ole suuri yllätys, että tiilijulkisivuinen, linjakas Kaisa-talo nousi yleisön suosikiksi. Siinä missä teollisessa tai kaupallisessa rakentamisessa toiminta ja taloudellisuus ovat pääasiaoita,  julkisten rakennusten arvoasteikolla ihminen ja kestävyys tulevat etunenässä.

Helsingin yliopistolla on tälläkin hetkellä käytössä lukuisia vanhoja rakennuksia ja uusia suunnitellaan pitkällä tähtäimellä.

– Kun tällainen iso satsaus tehdään, se kannattaa tehdä kunnolla. On tärkeää, että se toimii, sitä voidaan käyttää pitkään ja se pysyy esteettisesti houkuttelevana, sanoo Kaisa-talon tilauksessa mukana ollut toimitilajohtaja Anna-Maija Lukkari.

Lue uutinen kokonaisuudessaan täältä