Ajankohtaista

Vuores, Tampere

Asuntomessuistaan tunnettua Vuoresta kuvaillaan urbaaniksi, mutta luonnonläheiseksi. Alueen keskustaan, puistokadun varrelle rakennetut Sirius, Iris ja Vega ovat värikkäiksi rapattuine julkisivuineen urbaania Vuoresta.

Tavoitteena on ollut korkealuokkainen arkkitehtuuri, yhteisöllisyys ja suunnittelun omaleimaisuus. Vuoreksessa voimakkaasti omaleimainen arkkitehtuuri näkyy värien käytön lisäksi kattomuodossa ja porrashuoneiden taiteessa, jonka mukaan talot saivat epävirallisen nimen ”Tähtien kortteli”.

Tähtien kortteli muodostaa värikkään kyläyhteisön. Talot ovat kiinni toisissaan, ja yhtiöitten ja porrashuoneiden rajat erotellaan väreillä.

– Vuoreksella on pikkukaupunkimainen ilme, jossa on kytköksiä Eurooppaan ja vanhojen kaupunkien rakeisuuteen, lopullisesta suunnitelmasta vastannut suunnittelija Lari Lehtonen kertoo.

Julkisivun ilme syntyy vinosta kattokerroksesta ja rakeisuudesta: Porrashuoneiden syvennykset ja parveketornit rytmittävät julkisivua lohkoihin. Iso seinä näyttää koostuvan useammasta eri palasesta.

– Taloilla on melko suuri massa. Vaikutelma saatiin pienimittakaavaisemmaksi väreillä ja syvennyksillä. Osat ilmenevät omina rakennuksinaan, vaikka ovat yhtä. Jokaisella on omanlaisensa luonne, mutta julkisivu on yhtenäinen.

Myös julkisivumateriaalilla on vaikutusta ilmeeseen.

– Rappaus sopii hyvin värikkääseen taloon. Pinta on elävämpi kuin esimerkiksi maalaus.

Julkisivussa on neljää tehosteväriä sekä harmaata. Päätyjen rauhallinen beige jatkuu sisäpihan puolella.Rappauksella syntyy esteettisesti miellyttävä julkisivu, ja elementtien saumat peittyvät.