About clay – saven syvin olemus

 

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoman järjestämä näyttely pureutuu saven syvimpään olemukseen ja kokoaa yhteen ainutlaatuisen kattauksen eurooppalaista huipputason keramiikkataidetta. Vastaavaa kokonaisuutta ei ole aiemmin ollut Suomessa esillä.

Näyttelyyn osallistuu yli 40 taiteilijaa ympäri Eurooppaa.

Näyttelyyn kutsutuilla taiteilijoilla on erityinen ote materiaaliin ja tekniikoihin. Korkeatasoinen teoskokonaisuus käsittää niin abstrakteja muotoja kuin esittävää keramiikkataidetta, ja ulottuu pienistä veistoksista aina valtaviin tilateoksiin asti. Näyttelyssä nostetaan esiin sekä nuoria taitajia että pitkää kansainvälistä uraa luoneita tekijöitä.

Ranskalainen taiteilija Jacques Kaufmann rakensi ison ulkoteoksen Reflection / on the water keskelle jokea Fiskarsin ruukin sydämeen. Teos koostuu puisesta tukirakenteesta, jonka päälle on ladottu tuhansia kotimaisia tiiliä isoksi, eläväiseksi pinnaksi.

Fiskarsissa asuva ja ateljeeta pitävä Karin Widnäs tunnetaan monipuolisena ja tuotteliaana keraamikkona.

Esteettisten ja oivaltavien kattaus- ja pienesineiden lisäksi hänen tuotantonsa pääpaino on parin viimeisen vuosikymmenen ajan ollut arkkitehtonisten keramiikkaelementtien suunnittelussa. Widnäsin toteuttamat punasavi- ja rakulaatat verhoavat nykyisin monien julkisten tilojen ja yksityiskotien seiniä ja uuneja.

Kuvassa Aallokko-teos.

 

ABOUT CLAY

Kuparipaja, Fiskarsin ruukki 13.5.–2.9.2018

Avoinna ma–su 11–18