Korjausrakentaminen

Asunto Oy Kuopion Ukkokoti

Kuopiossa vuonna 1917 rakennettu Ukkokoti peruskorjattiin nykytekniikalla varustetuiksi asunnoiksi.

Komea kivirakennus sijaitsee reilun kilometrin päässä Kuopion torista, ikkunasta on näkymä Valkeisenjärvelle ja ympärillä kartanopuisto. Kyseessä on Ukkokoti, jonka yhdeksän asuntoa sijaitsee peruskorjatussa satavuotiaassa arvorakennuksessa.

Vuonna 1917 rakennetusta suojelukohteesta on kehitetty kokonaisuus, jossa ikäihmisten asuminen on yhdistetty omistusasumiseen. Ukkokodissa on nyt yhdeksän asuntoa. Sen yhteyteen rakennetussa uudisrakennuksessa on ympärivuorokautinen tehostetun hoivan hoivakoti ja lisäksi kymmenen kerrostaloasuntoa. Kokonaisuus valmistui kesällä 2017.

Kuopion kaupunki järjesti rakennuksesta ja tontin käytöstä ideakilpailun. Kilpailun tuloksena hankkeen toteuttajaksi valittiin Rakennusliike Lapti Oy.

Laptin projektipäällikkö Mari Rutonen kertoo, että miljööseen sopiva arkkitehtuuri korostui toteutusvaihtoehtoja arvioitaessa. Rakennus on asemakaavallinen suojelukohde, jonka julkisivuihin ei saa kajota. Se puolestaan ohjasi myös sisäpuolelle tehtäviä muutoksia.

Työpäällikkö Pentti Leskinen sanoo satavuotiaiden rakenteiden olleen jopa yllättävän hyvässä kunnossa. Rapatussa tiilijulkisivussa oli vain vähän halkeamia ja lohkeamia.

Kahden erillisen, mutta käytännössä yhteen rakennetun uudisrakennuksen sovittaminen vanhaan miljööseen on ratkais tu hienosti. Selkeälinjaiset rakennukset henkivät modernilla tavalla vanhanaikaisuutta, Rutonen kiittelee.

  • Sijainti: Kalliokatu 2, Kuopio
  • Rakennusaika: 4/2016 – 6/2017
  • Kerrosalat: alkuperäinen vanha rakennus 739 m2, uudisrakennukset yhteensä 2 326 m2
  • Rakennuttaja: Rakennusliike Lapti Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu: Linja Arkkitehdit Oy
  • Rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto SRT Oy
  • LVIS-suunnittelu: Sweco Talotekniikka Oy
  • Pääurakoitsija: Rakennusliike Lapti Oy