Klingendahlin piippu ehostui yläilmoissa
Suojellun 84,5-metrisen piipun kunnostus oli vaativa sekä teknisesti että työturvallisuuden kannalta.
Suojellun 84,5-metrisen piipun kunnostus oli vaativa sekä teknisesti että työturvallisuuden kannalta.
Yli 90-vuotiaan koulun sisäpintoihin saatiin yhdellä rappaustuotteella valmis pintarakenne.
Nykyaikaisessa kolmikerrosrappauksessa märkälaasti tehdään työmaalla.
Uusi Kivestä muuraamalla -lehti ilmestyi sopivasti pääsiäislukemiseksi.
Tikkurilan kirkko ja Kurjenlinnan peruskorjaus Turussa ovat molemmat palkintonsa ansainneet.
Johanneksenkirkko keräsi kansaa jo 130 vuotta sitten ja Ylivieskan kirkko tulee tekemään niin vielä 200 vuoden päästäkin.
Terveydelle vaarallinen radon saatava kuriin.
Näillä tuotteilla varmistetaan lopputuloksen laatu ja viimeistellään rakennusten ulkonäkö. Niissä toteutuvat myös kaikki kivirakentamisen edut.
Ikivanha muurausmenetelmä on kokenut kaupunkirakentamisessa uuden nousun.
Muhoksen kouluhankkeessa lisättiin betonin ja muovimaton väliin matala-alkalinen tasoite – alkuperäisistä suunnitelmista poiketen. NCC Suomi Oy oli pääurakoitsijana tammikuussa 2016 käyttöön otetun Muhoksen uuden yläkoulun ja liikuntasalin rakennushankkeessa, jossa mattoasennukset oli alkuperäisissä suunnitelmissa esitetty tehtäväksi suoraan betonin päälle. – Ehdotimme Muhoksen kunnalle matala-alkalisten lattiatasoitteiden käyttöä betonin päällä. Kunnan edustajat olivat heti kanssamme samaa mieltä ratkaisun
Lue lisää
Terveellinen sisäilma ja oikein toimiva lattiarakenne ovat riippuvaisia betonin riittävästä kuivumisajasta. Valun päälle levitettävä matala-alkalinen tasoite varmistaa laadukkaan lopputuloksen.
Toimistotalon saneerausprojektissa tilojen suurin vuokraaja muutti yhdestä isosta kerroksesta kolmeen pienempään kerrokseen. Kaikkien neljän kerroksen tiloihin haettiin yhtenäistä modernia ja raikasta ilmettä kohtuukustannuksin.