Elinkaariedullinen kuultorappaus

Voimakkaan sandwich-elementtikauden jälkeen 1990-luvulla kerrostaloihin haluttiin hieman perinteisempää ja ajattomampaa julkisivuarkkitehtuuria. Tavoitteena oli löytää paksurappauksia edullisempi ja nopeampi toteutuspa. Ratkaisuksi saatiin tiilen päälle tehtävä kuultorappaus, joka rantautui Ruotsista saaduin opein Suomeen neljännesvuosisata sitten.

Kyseessä oli ulkonäöltään ja työstötavaltaan hyvin paljon vanhojen paksurappausten kaltainen tiilen päälle tehtävä hiertorappaus. Perinteisen kolmen rappauskerroksen sijasta kerroksia oli vain yksi, jolla saatiin aikaan kerralla valmis värillinen julkisivupinta. Laastina käytettiin kalkkisementtipohjaista, perinteisiä rappuslaasteja muistuttavaa värillistä hiertolaastia.

Hierretty yksikerrosrappaus

Kun perinteisillä rappauksilla saadaan täysin peittävä jälki, on kuultorappaukselle ominaista lievä tiilen struktuurin kuultaminen ohuen rappauskerroksen läpi. Kaksi- tai kolmikerrosrappauksen paksuus vaihtelee 15–25 milliin, on esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa tehtävien kuultorappausten paksuus useimmiten ainoastaan 0–3 milliä.

Meillä kuitenkin heti alusta alkaen alettiin tehdä kuultorappausta hieman paksumpana versiona, jolloin rappauskerroksen paksuudeksi vakiintui 2–5 milliä.

Tällöin myös lopputuloksesta saatiin paremmin peittävä ja enemmän esikuvaansa kolmikerrosrappausta muistuttava käsityönomainen lopputulos. Voidaankin ehkä paremmin puhua hierretystä yksikerrosrappauksesta, kuin kuultorappauksesta.

Rappauksen lainalaisuudet pitää hallita

Kaikissa rappauksissa on omat lainalaisuudet ja niksinsä. Kuultorappaustyö tulisi tehdä, mikäli mahdollista, liikkuvaa telinekalustoa käyttäen, jotta esteettisesti haitallisia rappausraitoja tai työsaumoja ei pääsisi syntymään. Oleellista kokonaisuuden kannalta on rajata työstöalueet sopivan kokoisiksi.

Teknisesti paras lopputulos saadaan, kun rappausalustana käytetään karheapintaista poltettua savitiiltä, jonka vedenimukyky on 8–12 %.

Rappauksen tartunta-alustan pitää olla riittävän rosoinen, jotta voidaan varmistaa laastille mahdollisimman laaja ja hyvä tartuntapinta. Virhevalinnoilla alkuvaiheen säästöt saattavatkin muuttua joko urakoitsijalle tai rakennuttajalle moninkertaisesti suunniteltua kalliimmaksi.

Myös muuraussauman tulee rappauksia tehtäessä olla oikeantyyppinen.

Alle viiden asteen lämpötiloissa rappauksia ei tulisi ilman suojauksia tehdä. Toisaalta myös kuumaa ja suoraa auringonpaistettakin tulisi välttää.

Elinkaariedullisuus – kuultorappauksen etu

Kun kaksi- tai kolmikerrosrappausten hintahaitari on tänä päivänä noin 80–200 euroa neliöltä, saadaan kuultorappaus eli hierretty yksikerrosrappaus toteutettua noin 30–40 eurolla neliöltä, mikä työn lisäksi sisältää myös aineet. Kustannuslaskijat tai suunnittelijat eivät välttämättä aina osaa ottaa huomioon kaikkia etuja, joita kuultorappausta oikeanlaisella kalustolla ja työkunnalla tehtäessä saavutetaan.

Elinkaaren aikainen kokonaiskustannus jätetään yhä edelleen liian vähälle huomiolle materiaaleja, rakenneratkaisuja ja työstötapoja valittaessa.

Nykyisin suositaan suoraan eristeen päälle tehtäviä kaksikerrosrappauksia, jolloin pohjarappaus tehdään useimmiten valmiiksi jo elementtitehtaalla ja värillinen pintakerros viimeistelytöineen työmaalla. Eristerappauksen ongelmaksi muodostuu pitkän ajan kuluessa kuitenkin se, että elinkaarensa päässä, arviolta noin 30-vuoden kuluttua, se joudutaan ennen uuden rappauksen tekoa lähes poikkeuksetta purkamaan eristeineen kantavaa runkoa myöten pois.

• Aiheesta julkaistaan laajempi artikkeli maaliskuussa ilmestyvässä Kivestä Muuraamalla -lehdessä

Helsingin Alppikylään rakennetut kerros- ja rivitalot edustavat viimeisintä kuultorappausosaamista, joissa hyvä laatu ja kaunis käsityön jälki on hyvin nähtävissä.