Ajankohtaista

Tiili – kestävä, nykyaikainen luonnontuote

Tiilen historia yltää tuhansien vuosien taakse. Ensimmäiset tiilet tehtiin Lähi-idässä noin 8 000 vuotta eKr ja niiden lujuutta alettiin vahvistaa polttamalla 5 000 vuotta eKr. Ensimmäiset tiilet tehtiin Suomessakin jo 1200-luvulla.

Tiilien raaka-aineina käytetään savea, hiekkaa, sahanpurua sekä muita maaperäisiä aineita. Hiekan avulla hallitaan polton ja kuivauksen aiheuttamaa kutistumaa ja sahanpurulla saadaan huokoisuutta, joka lisää säänkestävyyttä.

Tiilitehtaat ottavat tarvittavan saven pääasiassa omilta tai lähialueiden pelloilta.

– Savi on uusiutuva luonnonvara. Tiilen valmistuksessa käytetään niin sanottua kuivakuorikerrosta ruokamullan ja ”sinisen saven” välistä. Sadan vuoden kuluessa routa muokkaa tuota kerrosta uudelleen käytettäväksi, toimitusjohtaja Jaakko Raikkonen Raikkonen Oy:stä arvioi.

Savea ja hiekkaa otetaan viranomaisten myöntämien maa-aineslupien mukaisesti. Käytön jälkeen ottoalueet maisemoidaan ja otetaan maanviljelyskäyttöön tai metsitetään.

Näin syntyy energiatehokas, turvallinen, kotimainen ja kierrätettävä tiili: lue koko artikkeli tästä!

Tiilenvalmistus Suomessa

Suomessa käytetään noin 25 miljoonaa poltettua tiiltä vuosittain.

Vuonna 1905 Suomessa oli 173 tiilitehdasta ja sotien jälkeen jopa enemmän. Tällä hetkellä on kolme valmistajaa ja neljä tehdasta:

  • Raikkonen Oy:n tehdas Loimaalla – Raikkonen on 1932 perustettu kotimainen perheyritys kolmannessa sukupolvessa
  • Tiileri Oy:n omistuksessa olevat Keramia Oy:n tehdas Mjösundissa ja Ylivieskan Tiili Oy:n tehdas Ylivieskassa – kotimainen Tiileri on perustettu 1952 ja se on myös merkittävä tulisijojen valmistaja
  • Wienerberger Oy Ab:n tehdas Korialla – Wienerberger Oy Ab kuuluu itävaltalaiseen Wienerberger AG konserniin, joka on vuonna 1819 perustettu maailman johtava tiilenvalmistaja,
  • Lisätietoja: www.tiili-info.fi sekä valmistajien omat sivut

Jaakko Raikkonen