Rappauksen ulkonäköä voidaan vaihdella kiviaineksen laatua, työtapaa ja väriä muuttamalla. Yksikerrosrappaus (ohutrappaus tai slammauskäsittely) paljastaa rappausalustan muodot, esimerkiksi tiilikuvion. Kaksi- tai kolmikerrosrappauksissa ulkonäkö saadaan aikaan pintakerrosta muokkaamalla. Rappauspinnan struktuuri voi olla sileä, karkea tai eri tavoin työstetty.

Rappauksen ulkonäköä valittaessa kannattaa ensin tehdä mallipinta tai pintavaihtoehtoja rakennuttajan ja urakoitsijan arvioitavaksi. Mallista on apua myös värien valinnassa. Vain alustavat valinnat voidaan tehdä paperille painettujen värinäytteiden avulla. Ennen lopullista valintaa on otettava huomioon valon ja varjon olosuhteet sekä ympäristön muut väripinnat.

Rapatun julkisivun väri voidaan periaatteessa saada aikaan kolmella eri tavalla. Pintalaasti voi olla värillistä, rappauspinnasta voidaan pestä värillinen kiviaines näkyviin (terastirappaus) tai rappauspinta voidaan maalata sopivilla maaliaineilla. Vaihtoehtojen yhdistäminen on myös mahdollista.

Rappausten struktuuri

Rappausten struktuuri muodostetaan rappauspintaan erilaisin työmenetelmin struktuurista riippuen. Rappauspinta voidaan viimeistellä ja muotoilla hiertimellä, harjalla, kammalla, naulalaudalla, telalla tai laastikauhalla. Pintalaasti levitetään seinään lyömällä tai ruiskuttamalla, minkä jälkeen se työstetään käsityönä. Yleisimmin käytettyjä rappausten struktuurivaihtoehtoja ovat erilaiset kasetit ja listat, roiskepinta, hiertopinta, harjattu rappaus, revitty rappaus ja terastirappaus.

1. Kasetit ja listat 

Erilaiset kasetit, listat, pilasterit ja kaaret kuuluvat olennaisena osana 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rakennusten arkkitehtuuriin. Muotoilu tehdään tuoreeseen paksuun rappauskerrokseen muotoon leikatun sapluunan avulla vetämällä. Nykyisin koristeellisia julkisivuja tehdään lähinnä vanhojen rakennusten julkisivurappausten korjausten yhteydessä.

2. Roiskepinta 

Roiskerappauksen ulkonäkö määräytyy laastin runkoaineen raekoon mukaan. Rappaustyö tehdään ilman erillistä viimeistelyä lyömällä, ruiskuttamalla tai roiskerummulla. Käsin lyötäessä rapparin ammattitaito ja käsiala vaikuttavat lopputuloksen tasaisuuteen. Roiskerappaus määritellään karkeaksi, kun runkoaineen suurin raekoko on yli 5 mm, keskikarkeaksi, kun suurin raekoko on 2–5 mm, ja hienoroiskerappaukseksi, kun suurin raekoko on alle 2 mm.

      

Hienoroiskepintainen alustan täysin peittävä kaksikerrosrappaus

Rappausalustan struktuurin paljastava hienoroiskepintainen yksikerrosrappaus

3. Harjattu rappaus

Harjattu rappaus viimeistellään nimensä mukaisesti karkealla harjalla joko vaaka- tai pystysuuntaan. Käytettävä laasti voi olla joko hienoa tai karkeata.

Harjattupintainen kolmikerrosrappaus

4. Revitty rappaus

Revitty rappaus syntyy hienorappauslaastista, jonka suurin raekoko on 1,5–4 mm. Pintakuviointi tehdään repimällä hieman kovettunut laastin pinta naulalaudalla 2–3 mm syvyydeltä. Valmis pinta on karkea ja tasavärinen.

5. Hiertopinta

Yksi-, kaksi- tai kolmikerrosrappauksen pinnan ulkonäkö saadaan aikaan pintarappauksella. Sileään pintaan käytetyn pintalaastin suurin raekoko on tavallisesti 1–3 mm. Pinta hierretään tasaiseksi hierrinlaudalla. Pintaa sanotaan hiertorappaukseksi. Sisätiloissa käytettävää sileäksi hierrettyä sileäpintaista rappausta kutsutaan hienorappaukseksi.

      

Sileäksi hierrettyä kolmikerrosrappausta      Ohutta hierrettyä yksikerrosrappausta

6. Terastirappaus

Terastirappauksella tarkoitetaan 1900-luvun alussa käyttöön otettua rapatun pinnan jälkikäsittelymenetelmää. Jälkikäsittely tehdään joko tuoreelle rappauspinnalle tai kovettuneelle laastipinnalle.

Pesuterastipintaista kolmikerrosrappausta

Terastirappauksen tekeminen on vaativaa työtä ja sitä käytettäessä on syytä etukäteen selvittää tekijän ammattitaito esimerkiksi työnäytteen avulla. Terastirapattu julkisivupinta on erittäin kestävä ja säilyttää värinsä lähes muuttumattomana.

7. Värien tasaisuus

Pintarappauksen struktuuri ja sekä käytetyt värisävyt vaikuttavat värien tasaisuuteen. Tummilla julkisivuilla värien kirjavuusriski ja härmeen näkyminen ovat yleisempää kuin julkisivuilla, joilla on käytetty vaaleita värisävyjä.